Mies seisoi aluksen kannella tähyillen kohti jatkuvaa ulappaa, joka puolella vain suolaista, maatonta vettä. Voi kun vielä näkisi joskus maata, multavaa, kuohkeaa, rehevää, asuttavaksi kelvollista, tasaista, liikkumatonta, saisi edes palan sitä turvaksensa, edes jonkin tiedon siitä, että sitä on olemassa. Aallot vain löivät kohti aluksen kylkeä, taivaalta kantautui ääni, muistuttaen huuhkajan ääntelyä, taivaanrannasta lähestyi lintu lentäen vakaasti ja joutuisasti, nopein siiveniskuin. Mies aluksessa varjosti silmiänsä auringolta katsoen odottavsti lähestyvää lintua....Kyyhky lähestyi alusta, jaloissaan pala maata, taivasta, koko uusi maailma mukanansa.