Kultadupleeta veivatessa sain sormeeni jomottavan haavan, kuvatessa kameran akku loppui eikä suostunut enää yhteistyöhön, pitäisikö laskea kymmeneen vai istua meditoimaan. Tein kumpaakin ja pysyin kuin pysyinkin kultaisella keskitiellä, menettämättä hermojani. Ajatukseni vei menessään keskitiellä liihottava perhonen, kuinka kaunis se onkaan, tuoden mieleen lämpimän kesän, ilon ja onnen. Yksi pieni kultainen perhonen voi muuttaa kummasti ajatuksen suuntaa iloisemmaksi ja kamera saa vielä armonlausahduksen, ehkä en vielä tänään uitakaan sitä joessa...